Siirry suoraan sisältöön

Kolmas koronaviikko

30. maaliskuuta oli taas ytoja.

31. maaliskuuta oli ilmastokasvatuksen vuoro. Ensin piti tehdä ajatuskartta siitä, miten koronakriisi vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Sitten käsittelemme sitä, mitä on ilmastokasvatus. Myöhemmin piti tehdä käsitekartta otsikolla ”ilmastotunteet”. Aikaa oli 10 minuuttia. Varsinaisissa tehtävissä meidän piti lukea jokin artikkeli katsomastamme diaesityksestä, ja tiivistää keskeisimmät asiat. Tehtävänä oli keksiä mitä erilaisia harjoituksia eri asiakasryhmille voisi järjestää, jotta ilmastonmuutosta voitaisiin käsitellä tunnetasolla sekä millaiset harjoitukset auttaisivat muuttamaan asenteet suotuisammiksi ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

1. huhtikuuta oli vuorossa luontosuhde. Pidimme ensin Teams-palaverin, jonka jälkeen piti kuvailla omaa luontosuhdetta. Luonto on aina ollut lähellä sydäntäni. Enhän olisi muuten alaani valinnut. Kerroimme kokemuksista, jotka ovat vaikuttaneet omaan luontosuhteeseeni. Itse käyn usein maalla. Piti kertoa, miten luontosuhde vaikuttaa käyttäytymiseeni. Rakastan luontoa, enkä roskaa. Syön kuitenkin lihaa. Sitten piti kuunnella Yle Areenasta Minna Pyykön maailmasta Tove Janssonin luonto https://areena.yle.fi/audio/1-50443413 tai Sibelius ihaili joutsenia ja kurkia https://areena.yle.fi/audio/1-50214141  Itse kuuntelin Tove Janssonin maailman. Tehtävänä oli vastata kysymyksiin, jotka liittyvät noihin. Ensimmäinen kysymys oli ”Miten luonto on vaikuttanut kyseisen taiteilijan teoksiin, mikä oli taiteilijan luontosuhde ja mitkä seikat ovat vaikuttaneet kyseisen taiteilijan luontosuhteeseen”.

2. huhtikuuta oli taas linturetki. Vanhankaupunginlahdella havaitsin mm. taas merikotkaparin, töyhtöhyypän, valkoposkihanhia, harmaahaikaroita ja lokkeja.

3. huhtikuuta oli aamukahvit.