Siirry suoraan sisältöön

Neuvojaopintojen alkaminen

10.8. alkoi neuvojaopinnot. Minä opiskelen luonto- ja ympäristöneuvojaksi.

11.8. oli johdanto neuvojaopintoihin. Meidän piti myös pohtia, millaisia me olemme neuvojina.

12-13.8. oli yhteinen päivä meille neuvojille ja ohjaajille. Menimme molempina päivinä Meriharjun luontotalolle Uutelaan. Suoritimme siellä erilaisia tehtäviä, käymällä mm. rannassa. 13. päivä meidän piti etsiä itseä miellyttävä paikka ja tutkia sitä eri aisteilla.  

14.8. aloimme suunnitella suuntamysteeripeliä. Suuntamysteeripeli on Suomen ladun kehittämä, kaikkien vapaassa käytössä oleva peli, jolla oppii mm. ilmansuuntia ja aiheesta riippuen eri asioita. Se voi liittyä mihin tahansa aiheeseen. Meillä liittyi alaamme. Aloin kehittää tehtävää, jossa pitää selvittää, mitä numeroa puut tarkoittavat. Oli kolme puuta (aluksi viisi) ja kolme numeroa (aluksi neljä). Aluksi tarkoitukseni oli, että kolme puuta puhuu totta ja kaksi puuta valehtelee. Se osoittautui kuitenkin liian vaikeaksi, joten muutin sen aluksi neljään puuhun ja sitten kolmeen. Myös koodi muuttui kolminumeroiseksi.