7.9. Heti marjaneuvojakurssin jälkeen alkoi sienineuvojakurssi. Kurssi pidettiin Östersundomin leirikeskuksessa. Kurssilla oli mukana opettajan lisäksi sienikirjailija Lasse Kosonen ja hänen avustajansa. Kävimme läpi mm. mitä kurssin läpikäymiseen kuuluu ja eri käsitteitä liittyen sieniin. Meillä myös alkoi sieninäyttely. Kävimme läpi myös rouskuja, tatteja ja haperoita. Kotipihani edessä myös kasvoi voitatteja, joita Lasse ei ollut löytänyt, joten yhtenä päivänä toinkin mukanani voitatin.
8.9. olimme käyneet edellispäivänä maastossa katsomassa sieniä ja sitten kerättiin lisää sieniä näyttelyä varten. Kävimme läpi sienten esikäsittelyä ja säilömistä. Sitten kävimme läpi ruokasieniä ja myrkkysieniä sekä lakeja, säädöksiä, verotusta ja markkinoita liittyen sieniin.
9.9. kävimme taas keräämässä sieniä Sipoonkorvessa. Sitten kävimme näyttelyssä katsomassa sieniä. Sitten kävimme läpi dioja, joissa kerrattiin sieniä. Viimeisenä oli koe, jossa piti tunnistaa sienet palojen perusteella. Se meni minulla ihan hyvin.
10.9. valmistauduimme seuraavan päivän poimijakoulutukseen, joka edellisen kurssin marjakeräyksen tavoin järjestettiin ”ykkösille”. Lounaan jälkeen sai vielä kerrata sieniä. Sitten oli vuorossa tunnistuskoe.
11.9. oli poimijakoulutuksen pitoaika. Veimme tässäkin ryhmämme edellispäivänä suunnitellun reitin mukaan. Sen jälkeen kävimme läpi sieniharrastusta ja sieniseuroja. Päivä päättyi toditusten jakamiseen. Pääsin sienineuvojakurssin läpi.