Siirry suoraan sisältöön

Jäte- ja kierrätysneuvonta jatkuu

18.1. oli taas jäte- ja kierrätysneuvonnan aika. Saimme muun muassa ohjeet oman kierrätysneuvonnan tekoon. Saimme myös tehtävän, jossa piti kertoa materiaalien kierrättämisestä. Samalla viikolla käsiteltiin möys jätepäiväkirjan tekemistä. 

25.1. alkaneella viikolla oli vuorossa materiaalivirrat. Pohdimme silloin esimerkiksi sitä, mistä kaikkialta eri materiaaleja (mm. puhelimiin) tulee ja miten materiaalien käyttöä voisi vähentää.

Muina päivnä oli tavalliseen tapaan aikaa ytojen ja rästitehtävien tekoon. Keskustelin tällä viikolla myös mahdollisesta työharjoittelupaikasta.

Kyseisen viikon perjantaina piti suunnitella kuvitteellinen kiertotalouskampanja tai -hanke. Itse suunnittelin muovinkierrätyspäivän, jolla on tavoitteena saada ihmiset kierrättämään muoveja.