Siirry suoraan sisältöön

Työharjoittelu 4H:lla

Työharjoitteluni 4H:lla alkoi 6.4. ja loppui 14.5. Lähes koko harjoitteluni tapahtui etänä, mutta muutaman kerran kävin 4H:n toimistolla.

Ollessani siellä työharjoittelussa, suunnittelin kierrätysaiheisen pelin. Pelissä piti lajitella jätteet oikeisiin ämpäreihin. Ämpärit edustivat eri jäteastioita, ja niitä olivat pahvi, paperi, biojäte, muovi, metalli, sekajäte, lasi, kirpputori, elektroniikka, ongelmajäte ja tekstiili. Peli tehtiin sellaiseksi, että sitä voi pelata ulkona, mutta tarpeen vaatiessa sisälläkin.

Kävin muutamana päivänä toimistossa. Viimeisenä päivänä pidin pelin 4H:n työntekijöille. Mutta vaikka harjoitteluni virallisesti loppuikin tähän, niin minulla oli myöhemmin yksi tehtävä ilmastokurssiin liittyen, joka liittyi myös 4H:hon.

Minun piti tutkia jonkin työharjoittelupaikan jotain tapahtumaa, ja sen ilmastovaikutuksia, sekä kertoa, miten voisi asiaa parantaa. Tutkin 4H:n eläinpäivän tapahtumia. Tulin siihen tulokseen, että tapahtuma on pääasiassa ilmastoystävällinen.