21.8.2024 tuli ilmi, että Stora Enson hakkuutyömaalla Hukkajoella, Suomussalmella on kuollut tuhansia raakkuja eli jokihelmisimpukoita, kun metsänhoitokone ajoi joen yli, ilmeisesti ainakin 400 kertaa. Asia selvisi sattumalta. Poliisi tutkii tapausta törkeänä luonnonsuojelurikoksena. Asia paljastui, kun tutkija oli kartoittamassa Hukkajoen raakkuesiintymää.
Raakuille on määrätty arvoksi 589 euroa yhtä raakkua kohti. Hinta tarkoittaa siis sitä, mikä on tapetun eläimen arvo. Tämän takia korvausten määrä voi nousta miljooniin. Hinta ei tosin ole kalleimmasta päästä, ja se on pieni esimerkiksi saimaannorppaan ja naaliin verrattuna.
Metsäkoneen kuljettaja oli ilmeisesti suhtautunut asiaan välinpitämättömästi, kun yliajon havainnut biologi mainitsi asiasta. Kuljettaja oli kuulemma kehottanut häntä ottamaan rintaliivit pois, enne kuin alkaa puhua hänelle.
Stora Enso on pyytänyt anteeksi ja kertonut, että tässä on toimittu täysin heidän linjaustaan ja arvojaan vastaan. He osallistuvat selvitykseen siitä, miten tämä on tapahtunut. Stora Enso ja maanomistaja olivat tietoisia joen raakkukannasta. Stora Enso on ilmoittanut aikovansa tapahtuman jälkeen osallistua LIFE Revives-suojeluohjelmaan ja tekevänsä kaikkensa, ettei tapaus toistu. Kainuun ELY-keskus oli lähettänyt Stora Ensolle sähköpostilla ohjeet, mistä kohtaa joen saa ylittää.
Hakkuutyöt alueella on toistaiseksi keskeytetty. Metsähallitus yrittää pelastaa ne raakut, jotka pelastettavissa on.
ELY-keskukset saavat aina silloin tällöin ilmoituksia luontorikkomuksista, mutta tämä on omaa luokkaansa ja yksi suurimmista.
Yle oli tavoittanut yhtiön, jonka koneella Hukkajoella ajettiin, edustajan, mutta tämä ei halunnut kommentoida asiaa millään tavalla, vaan sanoi kommentointivastuun olevan Stora Ensolla.
Raakkutuhoista tulee Stora Ensolle iso mainehaitta.
Raakku on ollut rauhoitettu vuodesta 1955. Raakku oli aikoinaan haluttua tavaraa sen tuottamien helmien takia. Raakku on uhanalaisuusluokitukseltaan erittäin uhanalainen. Raakku on Suomen pitkäikäisin eläin ja suurin osa Suomen raakuista on vanhuksia. Vanhin Suomessa tavattu raakku on ollut 208-vuotias. Raakkujen lisääntyminen on vaikeaa, koska ne tarvitsevat väli-isäntiä. Suomessa ei ole montaa lisääntyvää raakkukantaa.
Raakkuja kuolee myös muuhunkin, kuten siihen, että niiden elimistöön menee liikaa hiekkaa. Raakku toimii ilmaisena vedenpuhdistamona, koska se suodattaa vettä.
Ympäristöministeri Kai Mykkänen on myös ollut asian suhteen hyvin vihainen ja vaatinut asiasta selvitystä.
Törkeästä luonnonsuojelurikoksesta saa minimissään neljä kuukautta ja maksimissaan neljä vuotta vankeutta. Kyseinen rikosnimike on harvinainen, eikä niitä löydy Suomen rikoshistoriasta paljoa.
Raakkujen esiintymispaikat ovat salassa pidettävää tietoa meille tavallisille ihmisille.
itse uskon, ja toivon, että kyseessä olisi pelkkä vahinko. Toisaalta kuljettajan asiaton käytös voi viitata siihen, ettei häntä kiinnosta, vaikka olisikin ollut tietoinen raakuista.