Maanantaina oli kirjastoesittely. Kirjaston hoitaja kertoi olevansa paikalla kahtena päivänä viikossa ja antoi meille lapun, joka meidän piti täyttää, jos haluamme kirjastokortin.
Ruokailun jälkeen toisen luokan oppilas tuli pitämään esitelmän kierrätyksestä.
20.8.-19 kävimme Mustavuoressa. Opettaja ilmoitti tapaamispaikaksi Vuosaaren metroaseman. Menimme sieltä runkolinja 560:llä Fallpakkaan. Tapaamispaikka sovittiin sen takia, että Vuosaaresta menee bussi, jonka yksi pysäkki on lähellä Mustavuorta. Siellä ollessamme me vain kävelimme lehdossa ja tutkimme lehtokasveja. Sieltä löytyi mm. korte, sinivuokko, kielo yms. Päivä loppui sinne ja sai mennä kotiin tai kouluun syömään. Menin kouluun.
Seuraavana päivänä meille esiteltiin perinnemaisemia. Saimme myös selville, että perinnemaisemat ovat uhanalaisia suomessa. Kävimme myös Vanhankaupunginlahdella (tai jossain siellä päin). Meidät oli jaettu ryhmiin ja meidän piti etsiä kolme kasvia. Minun ryhmäni sai järvikaislan, -ruo’on ja kevätpiipon. Koko lammesta (tai mikä olikaan) ei löytynyt järvikaislan järvikaislaa. Ruokoja oli hirveästi. Emme löytäneet piippoakaan.
22.8 olimme Virhon (Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry) kanssa ”kivettämässä” Mustapuroa. Tapasimme opastajamme Myllypuron jäähallilla. Siellä meille kerrottiin miksi meidän pitää panna kiviä jokeen. Saimme myös luvan vierailla Raide-Jokeria varten rakennettavan lammen tai vastaavan luona.
Puro piti ”kivettää” taimenien kutemista varten. Taimenet nousevat kutuaikaan Strömsinlahdesta Mustapuroon. Kivet ovat taimenien kudun suojapaikkoja. Monet ohikulkijat ihmettelivät tekimistämme ja muutama jopa kysyi siitä.
Perjantaina menimme Kumpulan koulukasvitarhaan. Siellä meille esiteltiin paikkaa ja koulukasvitarhojen historiaa. Sitten piti tehdä erilaisia tehtäviä. Kumpulassa meidän piti arvata työkalujen nimiä ja kääntää maata.