1.2. esittelimme muutamaa viikkoa aikaisemmin tekemämme ryhmätyöt ja materiaalit, jotka liittyivät niihin. Kaikki olivat hienoja. Minun ja ryhmäni esitykseen kuului kierrätyspeli. Saimme myös ohjeita neuvontoihin.
Seuraavien päivien ohjelma liittyi edellisvuonna olleeseen valinnaisaineeseen. Koska 2020 lähes koko vuosi oli koronan takia etäopetuksessa, emme voineet vierailla missään. Meillä ei silloin myöskään ollut juurikaan vieraita. Perjantaina esittelimme omat kampanjamme. Minä esittelin sen aiemmin mainitsemani muovinkierrätyspäiväni.
Helmikuun toisella viikolla meillä oli Teamsissa vierailija Jalotus ry:stä. Jalotus on vuonna 2018 perustettu yhdistys, joka pyrkii edistämään kestäviä ja yhteisöllisiä elämäntapoja. Perjantaina oli vuorossa jälleen erään oppilaan neuvonta. Neuvonnoissa järjestetään oma neuvontatilaisuus.
15.2. jatkuivat neuvonnat. Meillä oli useampi neuvonta samana päivänä ja myös minulla oli neuvontani tällöin – aiheena oli kierrätys. Esityksessäni puhuttiin muun muassa kierrätyksen historiasta, pullonpalautuksesta, kierrätyksestä Suomessa ja kierrätyksen tulevaisuudesta. Lisäksi tuolloin pidettiin neuvonnat ruokahävikistä ja kiertotaloudesta. Loppuviikon neuvonnat käsittelivät lajittelua ja donitsitaloutta. Kurssi myös loppui tällöin.