Siirry suoraan sisältöön

Loppuvuosi

Loppuvuoden aikana ei ollut mitään erikoista.

Toukokuussa uusin yrttikurssin, ja sain yrttipoimijakortin. Myöhemmin vuoden aikana kävin uudestaan marjakurssin, ja pääsin senkin läpi. Toimin kesälomalla pääasiassa leireillä, ja sain hoidettua yhden leirin kossiksi.

Ilmoittauduin myös Humakiin eli humanistiseen ammattikorkeakoulun avoimen väylän opintoihin, josta sain myös osan osaamispisteistäni. Loppuvuoden ajan ei oikein ollut mitään erikoista, vaan tein pääasiassa Humakin tehtäviä. Syyslomalla olin viikon leirillä ohjaamassa, ja suunnittelin sinne eräänlaisen tehtäväkokonaisuuden.

Marras- ja joulukuu kuluivat minulla pääasiassa kotona tekemässä Humakin tehtäviä, mitä nyt kävin koulussa syömässä. Valmistuin 3.12, mutta valmistujaistilaisuus on 16.12.

Myöhemmin paikkani Humakissa vahvistettiin. Saa nähdä, kerronko täällä siitä.