Siirry suoraan sisältöön

Saimaannorppien kuolemat

Vuonna 2023 on kuulunut hyviä ja huonoja uutisia saimaannorpasta. Hyvät ovat ne, että saimaannorppia on syntynyt ennätysmäärä, 100 yksilöä, mutta vastaavasti norppia on myös kuollut hyvin paljon. Ilmoitetut luvut kuolleista saimaannorpista perustuvat tosin vain arvioihin, koska kaikki kuolleet norpat eivät tule metsähallituksen tietoon. Hyvänä esimerkkinä tästä voi mainita tapauksen, jossa saimaannorppa löydettiin kuolleena laittomasta pyydyksestä. Erityisen surullisen asiasta teki se, että pyydys ei ollut Saimaan alueen ohjeiden mukainen, siitä puuttui nielurajoitin. Koska kyseinen katiska oli rajoitusalueella, on ollut siellä todennäköisesti viime syksystä ja oli laiton, tekee Metsähallitus asiasta rikosilmoituksen.

Verkkokalastuskielto alkoi Saimaalla 15.4. ja päättyi 30.6. Muikkuverkkojen osalta rajoitus päättyy jo 20.6. Muutama päivä tuon jälkeen tuli ilmoitus, että nuori saimaannorppa oli hukkunut muikkuverkkoon. Heinäkuun alussa julkaistiin kansalaisaloite, jossa vaaditaan rajoituksen pidentämistä heinäkuulle: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12345. Aloitteessa on vastuuhenkilöinä useita julkisuudesta tuttuja henkilöitä.

Saimaannorpan suojelustrategian mukaan saimaannorppien kannan keskimääräinen kasvunopeus olisi 3–6 %. Kyseiseen tavoitteeseen ei kuitenkaan ole viimevuosina päästy, jonka takia uusia rajoituksia tarvitaan.

Lisäksi tänä vuonna on myös onnistuneesti siirretty norppia ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen. Siirrolla halutaan parantaa saimaannorppien perimän monimuotoisuutta. Saimaannorpat ovat yleensä paikkauskollisia, vaikka nuoret yksilöt voivatkin vaellella etsiessään kotipaikkaa.

Saimaannorppien suojelu on tärkeää ja siksi on hyvä, että kalastusrajoitusta halutaan pidentää. Myös se on hyvä, että on olemassa katiskoja ja verkkoja, jotka ovat norppaturvallisia.