Siirry suoraan sisältöön

Ulhen ja ilmastovastuullisuuden kahdeksas viikko

26.4. olimme aamupäivän koululla, jossa käsittelimme puutarhatoimintaa.

Iltapäivälla lähdimme Kumpulan koulukasvitarhalle, jossa tutustuimme Vihreän Oksan Werstaan toimintaan. Tutustuimme myös muutenkin kasvitarhan historiaan.

Koulukasvitarha perustettiin vuonna 1928. Toimintaa järjesti opetusministeriö leiritoimintana. Vuonna 2006 perustettiin Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry, joka ylläpitää Vihreän Oksan Werstas-nimistä nuorten työpajaa. Työpajassa järjestetään puutarhatoimintaa 17–29-vuotiaille nuorille. Jotkut saattavat tehdä sitä opintojensa ohessa. Saimme myös tiedot taimimyyntitilaisuuteen ja pääsimme kuokkimaan maata.

30.4. oli ilmastokurssin tunti, mutta etänä. Meidän piti kurssilla valita, millä tavalla kerromme koulullemme ilmastonmuutoksesta. Äänestyksen jälkeen päädyimme järjestämään julistenäyttelyn.