11.5. 2020 ei ollut Ytoja, koska tuolloin käynnistyi Yrttineuvojakurssi. Kurssi alkoi Teamsissa, jossa esittelimme itsemme (kurssille tuli mukaan oppilaita myös toiselta luokalta). Meille kerrottiin yrteistä sen verran ensimmäisenä päivänä, että niitä saa kerätä jokamiehenoikeuksien mukaan luonnosta, mutta ei liikaa. Niitä ei myöskään saa sekoittaa keskenään. Joitain tosin voi. Myöhemmin meidän piti käydä koululla (tai oikeastaan sen pihalla) yrttitestissä. Tehtäviin kuului myös käydä keräämässä eri yrttejä ja valmistaa niistä jotain ruokaa.
12.5. kävimme läpi lisää luonnonyrttejä. Opimme lisää yrttien säilömisestä ja käyttämisestä ruokana.
13.5. oli Teams-palaveri aamulla. Käsittelimme myrkkykasveja. Illemmalla meille oli järjestetty Mustavuoressa myrkkykasvirastit ja kasvien kertausrastit. Myrkkykasvit oli hyvä opetella.
14.5. kävimme läpi elintarvikelainsäädäntöä. Puhuimme yrttien markkinoinnista ja saimme ohjeistuksen seuraavan päivän kokeeseen.
15.5. oli yrttineuvojakoe. Koska kaikkien ei tarvinnut valmistautua yrttineuvojaksi, oli meillä kolme koetta.
18.5. meillä oli vielä yksi pieni tapaaminen asiaan liittyen. Tuolloin kerroimme toisillemme mm. omat mielipiteemme kurssilta ja mitä opimme. Olimme myös saaneet tietoomme, pääsimmekö kurssista läpi.
Jos valmistui yrttineuvojaksi, niin kaksi kokeista oli vapaaehtoisia, ja yksi pakollinen kaikille. Ensin oli yrttien tunnistuskoe, sitten teoriakoe ja lopuksi neuvontanäyttö.